FI SV EN
Aukioloajat
Palaute
Yhteystiedot
Tarjoukset
Tapahtumat
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000

Suomen Suurin Tavaratalo

Kevään ja alkavan kesän merkit ovat vahvasti ilmassa, sillä Kyläkaupan Pihamyymälä avaa ovensa torstaina 20.4.2017 klo 10. Uutta tänä vuonna on täysin uusi sijainti – Pihamyymälä palvelee edelleen Ruokapuodin läheisyydessä, mutta nyt joen toisella puolella entisellä tapahtuma-alueella, jossa aiemmin on ollut muun muassa Miljoona Tivoli. Pihamyymälään pääsee ostoksille joka päivä kello 10 - 20.

Sijainnin lisäksi myös valikoima on laajentunut viime vuodesta. Puutarhatarvikevalikoimassa on kaikkea, mitä puutarhatöissä tarvitaan – muun muassa kompostorit, ruukut ja laatikot, puutarhan työkaluja, pihalaatat, kate- ja suodatinkankaat, mullat ja katteet ja lannoitteet. Luettelo valikoimasta on tämän jutun lopussa. Pihamyymälän valikoimaan palaavat myös puutarhakalusteet ja pehmusteet. Ainoastaan koneet, ruohonleikkurit, trimmerit sekä grillit ovat edelleen myynnissä Tavarapuodissa. Keväistä säätä kestävät kukat ovat myynnissä jo heti avajaispäivästä alkaen ja valikoima laajenee säiden mukaan.

Pihamyymälän Noutopiste toimii Tavarapuodin Noutopisteen yhteydessä, eli esimerkiksi suuret pihakalusteet maksetaan Pihamyymälän kassalle ja noudetaan Tavarapuodin Noutopisteeltä kuittia vastaan. Mullat ja lannoitteet asiakas saa mukaansa suoraan Pihamyymälästä.

Taimipiha avautuu lähiviikkoina

Taimipiha aukeaa myöhemmin keväällä, säiden salliessa. Taimipihan avauduttua laaja taimi- ja kukkavalikoima muuttuu lähes päivittäin. Uusia kuormia saapuu päivittäin ja valinnanvaraa riittää. Valikoimissa ovat kaikki puutarhan peruskasvit, mutta myös erikoisuuksia. Kasvien valinnoissa asiakkaita auttavat Kyläkaupan ammattitaitoiset myyjät. Heiltä voi kysyä myös vinkkejä ja hoito-ohjeita. Uutta on myös se, että tänä keväänä kaikki äitienpäiväruusut myydään Pihamyymälästä.

Kyläkaupan Pihamyymälä on oikea viherpeukalon paratiisi, sillä jatkuvasti uudistuva ja elävä valikoima houkuttelee käymään aina uudelleen ja uudelleen. Vaikka paikka on uusi ja valikoima laajentunut, jokin säilyy aina - tuttu henkilökunta odottaa asiakkaita avosylin ja luvassa on jälleen asiantuntevaa, iloista ja kyläkauppamaista palvelua. 

Pihamyymälässä tapahtuu

Viime vuotiseen tapaan Pihamyymälässä järjestetään erilaisia tapahtumia. Niistä ensimmäisenä on tulossa lasten puutarhapäivä lauantaina 13.5.2017. Luvassa on muun muassa istutuspuuhia, poniajelua, pihapelejä ja muuta mukavaa tekemistä perheen pienimmille. Lasten tapahtuman lisäksi torstaina 25.5.2017 järjestetään pionipäivä yhteistyössä Taivassalon Pionien Kodin kanssa. Lisätietoa kummastakin tapahtumasta on luvassa lähiviikkoina.

Tapahtumien ohella kevään ja kesän aikana Pihamyymälään saapuu paljon eri alojen ja yritysten edustajia kertomaan tuotteistaan. Esimerkiksi lauantaina 29.4.2017 on paikalla Anna-Sofia Rajala Pohjoisen Kantaperunalta auttamassa asiakkaita siemenperunoiden lajikevalinnoissa.

Kyläkaupan Pihamyymälän puutarhatarvikevalikoimassa mm.

  • puutarhakalusteet ja pehmusteet
  • kompostorit
  • ruukut ja laatikot
  • puutarhan työkalut
  • kate- ja suodatinkankaat
  • aitatolpat, verkot ja aitatolpan ankkurit
  • pihalaatat
  • tukikepit, köynnöstuet, marjapensastuet
  • pihakoristeet
  • kastelutarvikkeet
  • kasvinsuojeluaineet
  • puutarhamullat ja -katteet
  • puutarhalannoitteet
  • laituriponttoonit ja -tikkaat
  • markiisit
  • vesikanisterit
  • trampoliinit, lasten pihakeinut ja liukumäet
  • pyykinkuivaus- ja matontamppaustelineet

Tuttu, iloinen ja asiantunteva henkilökunta toivottaa asiakkaat tervetulleeksi ostoksille Kyläkaupan Pihamyymälään.

Shoppaile
Lahjakorttiverkkokauppa
Tarjoukset
Tavarapuoti
Ruokapuoti
Syystori
Fuji-piste
Hius & Kauneus Ateljee
Kyläkaupan Kauppakadut
Liikenneasema OnnenLiekki
Herkuttele
Vesa's Cafe
Spice Ice Jäätelobaari
Uudistuva Burger
OnnenKivi Ravintola
OnnenKivi Kahvila
OnnenTähti Ravintola
OnnenTähti Pizza Buffet
OnnenTähti Kahvila
Liikenneasema OnnenLiekki
Lounaslistat
Majoitu
Hotelli OnnenTähti
   Varaa huone
Karavaanarialue Onnela
Viihdy
Tapahtumakalenteri
Peli- ja Seikkailumaailma
Leikkipaikka
Lego -pienoismalli
Markan Tarina
Minigolf
Muumi -leikkipuisto
Lapsiperheille
Miljoona Tivoli
Ajankohtaista
Kyläkauppa-uutiset
Tapahtumakalenteri
Kyläkaupan esite
Miljoona Aku Ankkaa
Miljoona Tivoli
Tuurin kyläkauppias TV5:lla
Tarjoukset
Info
Aukioloajat
Kyläkaupan kartat
Löytyy läheltä
Kyläkaupan esite
Kyläkaupan tarina
Kyläkaupan arvontoja
Palaute
Usein kysyttyä
Lahjakorttiverkkokauppa
Lasku / Osamaksu
Ryhmämatkailu
Keskustori
Media
Gern-huolto
Tuonti & Tukku
Tuotteen takaisinveto
Työpaikat
Yrityskortti
Yhteystiedot
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000