Wednesday, 05 March 2008 17:12
Kyläkauppias Keskiselle korkeimmalta oikeudelta valituslupa Miljoona Pilkistä
Korkein oikeus
on 3.3.2008 antamallaan päätöksellä myöntänyt Vesa Keskiselle valitusluvan
arpajaisrikosasiassa. Vaasan hovioikeus tuomitsi elokuussa 2007 Keskisen
Miljoona Pilkki -kilpailun järjestämisestä sakkorangaistukseen. Veljekset
Keskinen Oy:n järjestämässä Miljoona Pilkki -kilpailussa voitot määräytyivät
sen mukaan, miten paljon kilpailija kalasti järveen istutettuja kirjolohia ja lisäksi jokainen
pyydystetty kirjolohi oikeutti kalan painon mukaan määräytyvään palkintoon.
Korkein oikeus on ottanut käsiteltäväkseen Keskisen valituksen ja ratkaisee
kysymyksen arpajaisrikoksen tunnusmerkistön täyttymisestä.
Kyläkaupan historian suurin tappio
Keskinen on onnellinen tiedosta, että asia etenee valtakunnan korkeimpaan
oikeustahoon..
-Olen todella huojentunut tästä päätöksestä, että Korkein oikeus ottaa asian
käsittelyynsä. Onhan kornia, jos pilkkikilpailu, jossa mitään ei arvota olisi
arpajaiset ja sellaiset pilkkikilpailut, joissa kaikki palkinnot ovat arvottu,
niin ne eivät ole. Sain yritykseni kanssa yhteensä 73 000 euron seuraamukset maksettaviksi hovioikeudelta. Miljoona
Pilkki 2005 tuotti yritykseni historian suurimman tappion. Jokainen seikka on
oikeudelle selvitetty. Itse tiedän totuuden ja se on minulle tärkeintä. Totuus
ei pala tulessakaan, toteaa Vesa Keskinen.

Vuoden 2003 Miljoona Pilkin osallistujat lähtöviivalla.







