16.11.2011 10:51
Argentiinalaista tangoa rautaosastolla
Tuuria Nelosella keskiviikkoisin
Tuuri-sarjan kuudennessa jaksossa ensi keskiviikkona on miehisiä tarjouksia ja argentiinalaista tangoa rautaosastolla. Rovaniemeläiset ystävykset Salla ja Pirre metsästävät metsästysasuja ja kanavatyökeskuksen Moilanen kauppaa taas kirkkoja. Tarjoushaukka vääntää vaihteeksi kauppaa pesukoneesta. Onnelassa esiintyy Meiju Suvas ja Niittyviitojen Sara ja Rosa. Ensimmäinen kaikelle kansalle, jälkimmäiset vanhempiensa hääpäivän kunniaksi.
Minna viettää synttäreitään roastaamalla vieraitaan. Aina aurinkoinen ja iloinen Minna Pörri, on ollut kyläkaupalla töissä yli 20 vuotta. Tänä kesänä Minna on saanut toivottua vaihtelua toimenkuvaansa muun muassa kesäjunan oppaana, Ravintola Onnentähden karaoke-emäntänä ja Onnelan olympialaisten vetäjänä. Kesän haastavin työtehtävä, ja samalla myös kohokohta, stand upia harrastavalle jokapaikan naiselle oli MiljoonaRockin juontajan pesti. Sosiaalinen Minna nauttii monipuolisista tehtävistään, joita toivoo saavansa tehdä myös tulevaisuudessa. Onnellisesti naimisissa olevalle Minnalle perhe on kaikki kaikessa. Pieni ja pippurinen kolmen lapsen isoäiti viettääkin mieluiten vapaa-aikansa kotioloissa perheen ja ystävien sekä koiransa Nallen kanssa.
Tuuri-sarja Nelosella keskiviikkoisin kello 20.00 ja uusinnat maanantaisin kello 17.10.
Polttoaineet
95 |
1,599 | 98 |
1,639 |
Di |
1,439 | Pö |
1,215 |
KYLÄKAUPAN NEUVONTA
010-770 7000
PIKALINKIT

Otsikoissa
- Hilarius Hiiri vierailee Kyläkaupalla
- Tuuri tv-sarjasta kolmas kausi
- Äitienpäivälounas 2012
- Miljoona Rockin lipunmyynti jo kovassa vauhdissa
- Kyläkaupan valmistujaistapahtumassa lauantaina
- Kyläkaupan Marimekko Shopin 12-vuotis synttäreitä juhlittiin näyttävästi
- Miljoona Koira 9.-10.6.2012 Tuurissa
- Marimekko sisustuksessa






