02.03.2011 15:13
Kesän nimekkäin esiintyjäkaarti Tuurissa
Jenni Vartiainen Miljoona Rockiin
Jo kahdeksatta kertaa järjestettävä Miljoona Rock marssittaa lavalle jälleen nimekkään esiintyjäkaartin. Tuurissa nähdään legendaarisen Scorpions –yhtyeen viimeinen keikka Suomessa, sillä yhtye ilmoitti tammikuussa 2010 verkkosivustollaan lopettavansa toimintansa vuonna 2011. Lisäksi lavalle nousee tämän hetken kuumin Suomalainen naisartisti Jenni Vartiainen, sekä melodista rockia soittavat bändit Negative ja Flinch.
Miljoona Rock lavalle nousee tämän hetken nimekkäin suomalaisartisti Jenni Vartiainen.
Vuoden naissolisti
Miljoona Rock lavalle yhtenä tämän hetken nimekkäimpänä Suomalaisartistina nousee Jenni Vartiainen. Viime lauantaina järjestettävässä Emma –gaalassa Jenni Vartiainen putsasi palkintopöydän rohmuten itselleen seitsemän Emmaa, kuten vuoden naissolistin palkinnon.
Hänen toinen, miltei vuosi sitten julkaistu, albuminsa Seili on ylittänyt jo reilusti 100 000 kappaleen maagisen rajan. Levyltä julkaistut neljä singleä ”En halua kuolla tänä yönä”, ”Nettiin”, ”Missä muruseni on” ja ”Duran Duran” ovat olleet kaikki valtavia radiohittejä. Tuorein single ”Duran Duran” pitää tällä hetkellä Suomen radiosoittolistan ykkössijaa.
Popstars-ohjelmaformaatin avulla kootun pop-yhtye Gimmelin historia jäi varsin lyhyeksi, kun se noin kahden vuoden ja kolmen albumin jälkeen ilmoitti hajoavansa. Hajoamisen jälkeen Vartiainen aloitti varsin menestyksekkään soolouransa.
Miljoona Rock –liput tulevat myyntiin torstaina 10.3. Lippuja voi ostaa kyläkaupan Neuvonnasta ja Internetistä osoitteesta www.tuuri.fi. Miljoona Rock -lipun hinta on ennakkoon 17.7. saakka 50 euroa. Miljoona Rock -lipulla sisäänpääsy myös päivällä järjestettävään Mini Miljoona Rockiin.
Polttoaineet
95 |
1,599 | 98 |
1,639 |
Di |
1,439 | Pö |
1,215 |
KYLÄKAUPAN NEUVONTA
010-770 7000
Popular Links

Otsikoissa
- Hevosharrastajien unelmapäivä lauantaina Tuurissa
- Kyläkaupan kesä on täynnä tapahtumia
- Nyt Kyläkaupassa grillataan
- Hilarius Hiiri vierailee Kyläkaupalla
- Tuuri tv-sarjasta kolmas kausi
- Äitienpäivälounas 2012
- Miljoona Rockin lipunmyynti jo kovassa vauhdissa
- Kyläkaupan valmistujaistapahtumassa lauantaina






