2010-06-22 12:33
Tunnelma oli iloinen Tuurissa
Eläkeläisten Miljoona Riehassa yli 10 000 kävijää
Viime viikolla järjestetty Eläkeläisten Miljoona Rieha kokosi Tuuriin päivien aikana yli 10 000 kävijää. Kyseessä oli varttuneemmalle väelle suunnattu ilmaistapahtuma, jossa nähtiin ykkösartistien lisäksi muotinäytöksiä, eläkeläiskuorojen esiintymisiä ja tanssiesityksiä. Tapahtumaa juonsivat kaikkien tuntemat Kike Elomaa ja Kari Salmelainen.
Keskiviikkona alkaneen eläkeläisten ilmaistapahtuman avasivat kyläkauppias Vesa Keskinen ja Eläkeliiton puheenjohtaja Hannu Tenhiälä. Tenhiälä pahoitteli puheessaan eläkeläisten aktiviteettien ja ennen kaikkea suurien tapahtumien vähyyttä. Veljekset Keskinen ja Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri onnistuivat täyttämään osaltaan tämän vajeen odotetulla tavalla, kiitteli Tenhiälä.
Eläkeläisten Miljoona Riehassa nähtiin eturivin artisteja kuten aina yhtä ihastuttava ja etenkin naisten sydämet sulattanut Umberto Marcato yhdessä Miso Misicin kanssa. Umberton Volare, Amore Scusami, Sole Sole Sole, Carina, Ciao Ciao, Bella Noche ja Bambina eivät tälläkään kertaa jättäneet ketään kylmäksi.
Hieman rempseämpää menoa ylläpitivät Halvatun papat, joka herätteli yleisön varttuneemmalle väelle suunnattuun muotinäytökseen. Kaikkia muotinäytöksen ihastuttavia vaatteita on saatavissa Veljekset Keskiseltä ja malleja somistaneet Kalevala-korut löytyvät Keskisen Kellosta.
Iltaa kohti mentäessä tanssijalan vipatukseen saatiin vihdoin lääkettä yllin kyllin, kun lavalle nousi myös laulutaidoillaan ihastuttanut Kike Elomaa ja vuosi vuodelta hurmaava tanssittaja, Jussi Roponen. Lava täyttyi viimeistään Huuman ja Tarja Kivistön tahdissa. Illan odotetuimpana artistina nähtiin lauluäänestään tunnettu Topi Sorsakoski. Sorsakoski ihastutti tanssiyleisöä tunnetuilla hiteillään, kuten Eeva, Jäljet hiekassa, sekä Kitara ja Meri.
Torstaina Eläkeläisten Miljoona Riehan tunnelmaa pitivät yllä keskiviikkoisten artistien lisäksi myös edellisenä päivän esiintyneet Eläkeläiskuorot ja tanssiryhmät. Parketilla nähtiin myös nuoria kilpatanssijoita.
Eläkeläisten Miljoona Riehan järjestäjät kiittävät kaikkia esiintyjiä ja artisteja, sekä ennen kaikkea kaikkia kävijöitä onnistuneesta tapahtumasta.







