QUICK LINKS
2011-06-21 14:38
Nuori Tähti –laulukilpailu Tuuriin
Kilpailussa kaksi sarjaa
Nuori Tähti –laulukilpailussa on kaksi sarjaa, ala-aste ja yläaste. Kaikissa osakilpailussa lasten ja nuorten suoritukset taltioidaan videonauhalle ja ammattilaisista koostuva tuomaristo valitsee jatkoon pääsevät kuvattujen taltiointien perusteella. Laulukilpailun suojelijana ja päätuomarina toimii laulutaiteilija ja laulun opettaja Juhani Markola.
Idean isä ja laulukilpailun toteuttaja Jukka Silander Musamagiasta kertoo lähtökohtana uudelle lasten laulukilpailulle olevan tasokkaiden laulukilpailujen vähäisyys Suomessa. Silanderin mukaan osallistuminen laulukilpailuun voi olla ainutlaatuisen kokemuksen lisäksi valtava ponnahduslauta aikuisten laulukilpailuihin ja edelleen jopa uralle musiikin parissa. Silanderilla itsellään on pitkä ja vankka kokemus lasten laulattajana ja kokemusta lasten laulukilpailujen järjestämisestä. Tulevaisuudessa kilpailu tullaan järjestämään vuosittain yhteistyössä yhdessä koulujen ja Melplay:n kanssa.
Yksi Nuori Tähti –laulukilpailun osakilpailuista kilpaillaan Kyläkaupalla lauantaina 16.7. Lisätietoa kilpailusta ja ennakkoilmoittautuminen osoitteessa www.musamagia.fi. Myös paikan päällä voi ilmoittautua kilpailuun.






