EN
SE
Aukioloajat
Tapahtumat
Tarjoukset
Yhteystiedot
Galleria
Palautelomake
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000

Suomen Suurin Tavaratalo

Yli 300 paikkakunnalla ympäri maailmaa käynyt Coca-Cola joulurekka saapuu ensimmäisen kerran Suomeen ja vierailee joulukuussa kymmenellä suomalaispaikkakunnalla. Joulurekka pysähtyy Suomen-kiertueellaan 18.12.2018 Tuurissa, jonne se tuo mukanaan iloisen joulutapahtuman.

Miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa ovat 20 vuoden ajan kerääntyneet seuraamaan Coca-Cola joulurekan matkaa ja osallistuneet sen mukanaan tuomaan joulutapahtumaan. Joulukuussa 2018 kymmenen suomalaispaikkakuntaa liittyy vihdoin niiden kaupunkien joukkoon, jotka saavat vastaanottaa joulurekan. Suomen vierailullaan maailman tunnetuin rekka vierailee historiansa pienimmässä paikassa, Tuurissa, Suomen suurimmassa tavaratalossa.

Coca-Colan valoja tuikkiva joulurekka on tullut tutuksi joulumainoksista 90-luvulta alkaen. Tänäkin vuonna joulurekat näkyvät televisiomainoksissa yli sadassa maassa. Joulurekkaa koristaa juuriltaan suomalaisen Haddon Sundblomin piirtämä Coca-Cola joulupukki, jonka ulkonäkö on muovannut kansainvälistä käsitystä joulupukin olemuksesta.

Joulutapahtumassa kierrätystölkeillä tehdään hyvää

Joulurekka tuo Tuuriin joulutapahtuman, jonka yhteydessä jaetaan ilmaisia juomia. Tyhjät tölkit voi kierrättää rekalla osallistumalla kierrätysrulettiin, jossa voi voittaa yllätyslahjan. Rulettiin osallistuvien tölkkien pantit lahjoitetaan Ronald McDonald Talolle.

”Joulu on hyvän mielen aikaa, ja näin jokainen voi jakaa hyvää joulumieltä Ronald McDonald Talolle osallistumalla tapahtumaan. Coca-Cola on ollut alusta asti mukana tukemassa Ronald McDonald Lastentalosäätiön arvokasta toimintaa. Siksi on luontevaa, että rekalla jaettujen tölkkien pantit tuovat jouluiloa sairaille lapsille ja heidän perheilleen”, Suomen Coca-Colan viestintäpäällikkö Théa Natri toteaa.

Tapahtumassa voi teettää itsestään erityisen joulukortin ja postittaa sen. Korttiin saa joulurekasta Coca-Cola joulupukkia esittävän postimerkin, jota ei ole mahdollista saada muualta.

Euroopassa arvuutellaan koko syksy, milloin rekka tulee

Joulurekan mukanaan tuomasta iloisesta joulutapahtumasta on muodostunut miljoonille ihmisille joulunodotuksen iloinen perinne ympäri maailman.

”Euroopassa joulurekkaperinne on erityisen vahva Saksassa ja Britanniassa. Koko syksyn ajan paikallisissa lehdissä arvuutellaan, mihin kaupunkeihin ja milloin punaiset rekat tänä vuonna saapuvat. Yhdysvalloissa joulun alla kiertää useampi joulurekka pitkinä karavaaneina, jotka lähtevät joka vuosi liikkeelle tarkalleen samaan aikaan. Kiertueen liikkeelle lähteminen tarkoittaa monille joulukauden avausta”, Natri kertoo.

Shoppaile
Lahjakorttiverkkokauppa
Tarjoukset
Tavarapuoti
Ruokapuoti
Pihamyymälä
Kauppakatu
Matkamuistot ja kuvat, Fuji-piste
Kyläkaupan Bensa-asema
Brändit
Herkuttele
Vesa's Pizza & Grill
Vesa's Cafe
Spice Ice Jäätelobaari
Vesa's Burger
OnnenKivi Ravintola
Kyläkaupan Wanhanajan Kahvila
Miljoona Rock ravintola
OnnenTähti Pizza Buffet
OnnenTähti Kahvila
Kyläkaupan Bensa-asema
Lounaslistat
Majoitu
Hotelli OnnenTähti
   Varaa huone
Karavaanarialue Onnela
Viihdy
Tapahtumakalenteri
Lapsiperheille
Lego -pienoismalli
Markan Tarina
Miljoona Tivoli
Minigolf
Muumi -leikkipuisto
AKU PARK
Ajankohtaista
Kyläkauppa-uutiset
Miljoona Tivoli
Tarjoukset
Tapahtumakalenteri
Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset TV5:lla
Miljardi Kiitos
Info
Aukioloajat
Kyläkaupan esite
Kyläkaupan esite eng
Kyläkaupan esite swe
Kyläkaupan tarina
Kyläkaupan kartat
Kyläkaupan lähellä
Lahjakorttiverkkokauppa
Lasku/erämaksu
Keskustori
Media
Palaute
Ryhmämatkailu
Työpaikat
Usein kysyttyä
Yrityskortti
Reklamaatiot ja tuotepalautukset
Tietosuojaseloste
Yhteystiedot
Kyläkaupan arvonnat
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000