EN
SE
Aukioloajat
Tapahtumat
Tarjoukset
Yhteystiedot
Galleria
Palautelomake
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000

Suomen Suurin Tavaratalo

Sähköautot kasvattavat suosiotaan Suomessa jatkuvasti. Vaikka latauspisteverkosto kehittyy koko ajan, latauspisteitä on toistaiseksi vielä melko harvassa: Suomessa oli vuoden 2019 alussa noin 2000 julkista latauspistettä. Moni joutuu edelleen miettimään, miten ladata autonsa esimerkiksi pidempien reissujen aikana. Tuurissa on mahdollista vierailla sähköautoa käyttäen kauempaakin, sillä Kyläkauppa tukee sähköautoilua tarjoamalla asiakkaille täysin ilmaiset latauspisteet, jotka ovat olleet käytössä jo vuodesta 2016 asti.

Kyläkaupan latauspistokkeet ovat Keban Type 2-latauspistokkeita, joita voivat hyödyntää kaikki maassamme toimivat sähköautot. Latauspisteet ovat johdottomia eli asiakkailla on oltava mukanaan oma latausjohto. Latausteho on jopa 22 kW, jolloin sähköauto saa latausta jopa 100 km matkaan tunnin aikana.

Kyläkaupan neljästä latauspisteestä kaksi on hotelli OnnenTähden läheisyydessä ja kaksi Tavarapuodin pysäköintialueella. Kyläkaupan ilmaisten latauspistokkeiden lisäksi myös naapurissa palvelevalla Osuuspankilla on pihassaan maksullisia latauspisteitä. Kyläkaupan latauspistokkeiden tarkat paikat voi tarkistaa esimerkiksi netistä: www.tuuri.fi/kartta

Shoppaile
Lahjakorttiverkkokauppa
Tarjoukset
Tavarapuoti
Ruokapuoti
Pihamyymälä
Kauppakatu
Matkamuistot ja kuvat, Fuji-piste
Kyläkaupan Bensa-asema
Brändit
Hius ja Kauneus Ateljee
Herkuttele
Vesa's Steakhouse
Vesa's Cafe
Spice Ice Jäätelobaari
Vesa's Burger
OnnenKivi Ravintola
Kyläkaupan Wanhanajan Kahvila
Miljoona Rock ravintola
OnnenTähti Pizza Buffet
OnnenTähti Kahvila
Kyläkaupan Bensa-asema
Lounaslistat
Majoitu
Hotelli OnnenTähti
   Varaa huone
Karavaanarialue Onnela
Viihdy
Tapahtumakalenteri
Lapsiperheille
Lego -pienoismalli
Markan Tarina
Miljoona Tivoli
Minigolf
Muumi -leikkipuisto
AKU PARK
Ajankohtaista
Kyläkauppa-uutiset
Miljoona Tivoli
Tarjoukset
Tapahtumakalenteri
Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset TV5:lla
Miljardi Kiitos
Info
Aukioloajat
Kyläkaupan esite
Kyläkaupan esite eng
Kyläkaupan esite swe
Kyläkaupan tarina
Kyläkaupan kartat
Kyläkaupan lähellä
Lahjakorttiverkkokauppa
Lasku/erämaksu
Keskustori
Media
Palaute
Ryhmämatkailu
Työpaikat
Usein kysyttyä
Yrityskortti
Reklamaatiot ja tuotepalautukset
Tietosuojaseloste
Yhteystiedot
Kyläkaupan arvonnat
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000