EN
SE
Aukioloajat
Tapahtumat
Tarjoukset
Yhteystiedot
Galleria
Palautelomake
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000

Suomen Suurin Tavaratalo

Kyläkaupan pukeutumisosastolla korostetaan torstaista sunnuntaihin kurveja ja juhlistetaan suurenmoisia naisia – teemana on ”happy curves”. -Muodokkaille naisille ei aina löydy helposti vaatteita, mutta meillä on haluttu panostaa tähän, kertoo Kyläkaupan pukeutumisosaston ostaja Maria Pauna. – Keskiössä tänä viikonloppuna ovat runsasmuotoisemmat ihmiset eli koot XL:stä ylöspäin. Teemaviikonlopun avulla haluamme kannustaa kaikkia olemaan rohkeasti omia, kauniita itsejään, hän lisää.

- Kyläkaupalla on hyvä ja kattava valikoima pluskokoja ja mallisto on rakennettu huolella asiakkaiden toiveita ja tarpeita kuunnellen, kertoo Maria Pauna. – Valinnassa olemme kiinnittäneet huomiota nimenomaan malleihin ja materiaaleihin sekä tietenkin istuvuuteen. Joskus ajatellaan, että plus-koot tarkoittavat muodottomia vaatteita, joiden tarkoituksena on peittää käyttäjänsä muodot. Me haluamme todistaa, että asia ei todellakaan ole näin, hän sanoo. Kyläkaupan valikoiman johtavat pluskoon merkit ovat Junarose ja Ciso. – Niiden lisäksi myynnissä on myös muita muodokkaampien naisten vaatteita, uutuutena esimerkiksi juhlamekkoja Mekkobaarissamme.

Oikean koon löytäminen on kokeilun arvoinen asia

-Pukeutumisen lähtökohta kaiken kokoisille ihmisille on se, että hyväksyy kokonsa ja ostaa oikean kokoisia vaatteita, toteaa Maria Pauna. Tutun sanonnan mukaan nainen näyttää kauneimmalta silloin kun hän itse tuntee olevansa kaunis ja itsensä on helppo tuntea kauniiksi, kun vaate istuu oikein ja näyttää hyvältä päällä. Jos päällä on liian pienet housut, joissa on epämukava olo, se näkyy kauas. Hyvin istuva vaate sen sijaan saa sen sijaan unohtamaan koko pukeutumisen.

-Kaikki pukeutuminen lähtee alusvaatteista ja oikean koon tärkeys korostuu erityisesti niitä valittaessa, toteaa Kyläkaupan pukeutumisosaston aluspukeutumisesta vastaava ostaja Marjo Sipponen. Valtaosa naisista käyttää vääränkokoisia rintaliivejä, hän harmittelee. -Muotomme muuttuvat iän myötä, istuva malli ja koko löytyvät vain kokeilemalla.

Myös alushousujen valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Oikean kokoiset, käyttötarkoitukseensa sopivat alusvaatteet saavat muutkin vaatteet istumaan paremmin. -Jos valinta vähänkään mietityttää, kannattaa kysyä apua alusvaateosaston henkilökunnalta, Marjo neuvoo. -Heiltä saat henkilökohtaista palvelua ja lähdet myymälästä juuri sinulle sopivien alusvaatteiden kanssa.

Korosta parhaita puoliasi asuvalinnoilla

Oikeilla vaate- ja asustevalinnoilla on myös mahdollista korostaa vartalon parhaita puolia ja jopa häivyttää ongelmakohtia. Esimerkiksi kaulan saa näyttämään pidemmältä ja sirommalta käyttämällä suurempia V-aukkoisia yläosia. Vyötärön kohdalla käytettävät istuvat leikkaukset ja pystyraitainen yläosa taas saavat aikaan kaventavan ja pidentävän vaikutelman. – Uskalla olla kaunis ja pue itseäsi korostaen, älä peittäen, kannustavat Maria Pauna ja Marjo Sipponen. – Unohda ylisuuret teltat ja valitse mieluummin huolellisesti leikattuja, hyvin istuvia vaatteita, jotka korostavat naisellisuutta.

- Olitpa muodoiltasi millainen tahansa, Kyläkaupan valikoimista saat juuri sinun muotojasi parhaiten korostavat vaatteet. Jos oma koko mietityttää tai tarvitset apua oikeanlaisten vaatteiden valinnassa, asiantuntevat pukeutumisosaston myyjät auttavat mielellään, kertovat Maria ja Marjo. -Meillä ei ole unohdettu myöskään miehiä, sillä Kyläkaupassa on hyvä valikoima vaatteita myös isokokoisemmille miehille, he vinkkaavat.

Shoppaile
Lahjakorttiverkkokauppa
Tarjoukset
Tavarapuoti
Ruokapuoti
Pihamyymälä
Kauppakatu
Matkamuistot ja kuvat, Fuji-piste
Kyläkaupan Bensa-asema
Brändit
Hius ja Kauneus Ateljee
Herkuttele
Vesa's Steakhouse
Vesa's Cafe
Spice Ice Jäätelobaari
Vesa's Burger
OnnenKivi Ravintola
Kyläkaupan Wanhanajan Kahvila
Miljoona Rock ravintola
OnnenTähti Pizza Buffet
OnnenTähti Kahvila
Kyläkaupan Bensa-asema
Lounaslistat
Majoitu
Hotelli OnnenTähti
   Varaa huone
Karavaanarialue Onnela
Viihdy
Tapahtumakalenteri
Lapsiperheille
Lego -pienoismalli
Markan Tarina
Miljoona Tivoli
Minigolf
Muumi -leikkipuisto
AKU PARK
Ajankohtaista
Kyläkauppa-uutiset
Miljoona Tivoli
Tarjoukset
Tapahtumakalenteri
Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset TV5:lla
Miljardi Kiitos
Info
Aukioloajat
Kyläkaupan esite
Kyläkaupan esite eng
Kyläkaupan esite swe
Kyläkaupan tarina
Kyläkaupan kartat
Kyläkaupan lähellä
Lahjakorttiverkkokauppa
Lasku/erämaksu
Keskustori
Media
Palaute
Ryhmämatkailu
Työpaikat
Usein kysyttyä
Yrityskortti
Reklamaatiot ja tuotepalautukset
Tietosuojaseloste
Yhteystiedot
Kyläkaupan arvonnat
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000