EN
SE
Aukioloajat
Tapahtumat
Tarjoukset
Yhteystiedot
Galleria
Palautelomake
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000

Suomen Suurin Tavaratalo

Kyläkaupan Käsityöpäivää vietetään lauantaina 26.10.2019 Tavarapuodin KOTI-osastolla. Päivän aikana tutustutaan erilaisiin kädentaitoihin, annetaan ohjeita ja vinkkejä käsitöihin sekä esitellään aiheeseen liittyviä tuotteita.

Kyläkauppa tarjoaa tapahtumassa viidellekymmenelle ensimmäiselle asiakkaalle ilmaisen makramee-workshopin materiaaleineen. JasuKoo Decorin Janica Kurkimäen opastuksella halukkaat pääsevät tekemään sulkakorvikset. Kello 10-14 nonstopina pidettävään workshopiin mahtuu kerralla kymmenen solmeilijaa. Mallityön kirjalliset ohjeet ovat saatavissa rajallisesti myös muille asiakkaille. Janica auttaa mielellään solmeilun aloituksessa ja antaa vinkkejä muun muassa materiaalivalinnoissa, lisäksi hänen töitään on nähtävillä paikan päällä.

Koko perheen villasukat -kirjan tekijä Hanne Piirainen on mukana käsityöpäivässä kello 9-16. Hän kertoo omista sukkamalleistaan sekä vetää työpajaa, jonka aiheena ovat heijastavat somisteet. Asiakkaat pääsevät kokeilemaan, miten tehdään pieniä koristeita heijastavasta Kehrä-langasta. Hanne kertoo myös tänä vuonna julkaistusta aivan uudenlaisesta sukkakirjastaan, jossa on ohje yli 200 sukkaan.

Käsityöpäivänä voi myös osallistua SilkClay® ja FoamClay® non-stop työpajaan klo 11-16. Työpajassa askarrellaan silkki- tai helmimassalla oma minimaailma, jonka tekijä saa itselleen. Paikalla on askartelunohjaaja kertomassa tuotteista ja antamassa ideoita askarteluun. Koulutarvikeosaston valikoimista on samalla hyvä tilaisuus hankkia joulun askarteluun sopivia miniatyyrituotteita sekä korttiaskartelutarvikkeita.

Parhaat vinkit ja ideat

Mummujen käsityöpiirissä voi tavata käsistään taitavia naisia kutomassa muun muassa suloisia vauvantossuja, kauniita tiskiliinoja sekä tietenkin villasukkia. Heiltä saa myös hyviä vinkkejä kaikenlaisiin kudontatöihin eli jos sukan kantapään teko on unohtunut tai muuten vain haluat jutella kudontaharrastuksesta, käy moikkaamassa mummuja. He ovat paikalla lauantaina kello 9-16.

Kauhavalaisen Lankavan edustajana paikalla on lauantaina klo 9-15 Marika Huosianmaa. Hän opastaa asiakkaita muun muassa Puffy-sormineulonnassa ja Puffy-maton teossa. Marikalla on mukanaan myös erilaisia Lankavan materiaaleilla tehtyjä mallituotteita, joista häneltä voi kysellä lisää. Marika myös opastaa eri lankalaatujen käytössä tarvittaessa. Lankava on värikäs ja innostava käsityöihmisen aarreaitta, jonka ohjeet, langat ja tarvikkeet ovat erittäin suosittuja. Muun muassa käsityöpäivän makrame-workshopissa työn alla olevat sulkakorvikset tehdään Lankavan Minimop-langasta.

Huippulaadukkaita, ammattikäyttöönkin soveltuvia Kai ompelusaksia käsityöpäivänä esittelee ja myy Tapani Talander. Kai-sakset ovat korkealuokkaista ruostumatonta terästä ja tunnettuja kestävyydestään.

Shoppaile
Lahjakorttiverkkokauppa
Tarjoukset
Tavarapuoti
Ruokapuoti
Pihamyymälä
Kauppakatu
Matkamuistot ja kuvat, Fuji-piste
Kyläkaupan Bensa-asema
Brändit
Hius ja Kauneus Ateljee
Herkuttele
Vesa's Steakhouse
Vesa's Cafe
Spice Ice Jäätelobaari
Vesa's Burger
OnnenKivi Ravintola
Kyläkaupan Wanhanajan Kahvila
Miljoona Rock ravintola
OnnenTähti Pizza Buffet
OnnenTähti Kahvila
Kyläkaupan Bensa-asema
Lounaslistat
Majoitu
Hotelli OnnenTähti
   Varaa huone
Karavaanarialue Onnela
Viihdy
Tapahtumakalenteri
Lapsiperheille
Lego -pienoismalli
Markan Tarina
Minigolf
Muumi -leikkipuisto
AKU PARK
Riemu Park
Ajankohtaista
Kyläkauppa-uutiset
Tarjoukset
Tapahtumakalenteri
Info
Aukioloajat
Kyläkaupan esite
Kyläkaupan esite eng
Kyläkaupan esite swe
Kyläkaupan tarina
Kyläkaupan kartat
Kyläkaupan lähellä
Lahjakorttiverkkokauppa
Lasku/erämaksu
Keskustori
Media
Palaute
Ryhmämatkailu
Työpaikat
Usein kysyttyä
Yrityskortti
Reklamaatiot ja tuotepalautukset
Tietosuojaseloste
Yhteystiedot
Kyläkaupan arvonnat
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000