EN
SE
Aukioloajat
Tapahtumat
Tarjoukset
Yhteystiedot
Galleria
Palautelomake
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000

Suomen Suurin Tavaratalo

Joulukuun päivät kuluvat varsinkin lapsiperheissä monesti melko hitaasti. Kyläkauppa haluaa tehdä joulunodotuksesta hauskempaa ja tarjoaa monenlaista puuhaa ja nähtävää koko perheen makuun.

Kyläkaupan tapahtuma-alueella saadaan nauttia Sirkus Tähden joulushowsta 17.12.2019 asti. Arkipäivisin esitys alkaa kello 18, lauantaisin ja sunnuntaisin näytöksiä on kaksi, kello 13 ja 17. Liput esitykseen ovat myynnissä ennakkoon Ticketmasterissa, mutta niitä voi ostaa myös ovelta tuntia ennen kutakin näytöstä.

Sirkus Tähdessä nähdään sekä kansainvälisiä että suomalaisia maailmanluokan artisteja. Ohjelmassa on muun muassa Suomen kansallisklovni Prof.Bluffo, kuolemanpyörä, Taikuri Samir, veitsenheittoa, ilma-akrobatiaa, tulilimboa, joulupukki ja paljon muuta. Näytös soveltuu koko perheelle ja sen kesto on n. 1,5 tuntia, sisältäen väliajan.

Lämmitetty sirkusteltta on mukava myös kylmillä keleillä

Perinteiseen sirkukseen ja ohjelmaan luottava Sirkus Tähti täyttää tänä vuonna 5 vuotta ja on sen kunniaksi lähtenyt kiertueelle myös talvella. Kylmä näytöksissä ei kuitenkaan tule, sillä sirkusteltta on lämmitetty. Teltta on myös valaistu, joten se näkyy upeasti pimeässä joulukuisessa illassa. Teltan eteen rakennetaan myös muita telttoja, muun muassa suuri etuteltta, johon on järjestetty oheisohjelmaa – joulupukin paja, sirkuspelejä, herkkumyyntiä ja jouluista tunnelmaa. Tämä tapahtuma-alue aukeaa lipunmyynnin tapaan tuntia ennen näytöstä.

Aikaisemmin ilmoitetusta poiketen Sirkus Tähden joulusirkus-kiertue päättyy 15.12.2019.

Esitykset MA 16.12. ja TI 17.12. on peruttu. 

Muokattu 16.12.2019

Shoppaile
Lahjakorttiverkkokauppa
Tarjoukset
Tavarapuoti
Ruokapuoti
Pihamyymälä
Kauppakatu
Matkamuistot ja kuvat, Fuji-piste
Kyläkaupan Bensa-asema
Brändit
Hius ja Kauneus Ateljee
Herkuttele
Vesa's Steakhouse
Vesa's Cafe
Spice Ice Jäätelobaari
Vesa's Burger
OnnenKivi Ravintola
Kyläkaupan Wanhanajan Kahvila
Miljoona Rock ravintola
OnnenTähti Pizza Buffet
OnnenTähti Kahvila
Kyläkaupan Bensa-asema
Lounaslistat
Majoitu
Hotelli OnnenTähti
   Varaa huone
Karavaanarialue Onnela
Viihdy
Tapahtumakalenteri
Lapsiperheille
Lego -pienoismalli
Markan Tarina
Minigolf
Muumi -leikkipuisto
AKU PARK
Riemu Park
Ajankohtaista
Kyläkauppa-uutiset
Tarjoukset
Tapahtumakalenteri
Info
Aukioloajat
Kyläkaupan esite
Kyläkaupan esite eng
Kyläkaupan esite swe
Kyläkaupan tarina
Kyläkaupan kartat
Kyläkaupan lähellä
Lahjakorttiverkkokauppa
Lasku/erämaksu
Keskustori
Media
Palaute
Ryhmämatkailu
Työpaikat
Usein kysyttyä
Yrityskortti
Reklamaatiot ja tuotepalautukset
Tietosuojaseloste
Yhteystiedot
Kyläkaupan arvonnat
Yhteystiedot
Veljekset Keskinen Oy
OnnenTie 7
63610 Tuuri
kylakauppa@tuuri.fi
p. 010 770 7000