OnnenKivi Ravintola

 

Kotiruokalounas 

Tarjolla on joka päivä kaksi lämminruokavaihtoehtoa, lämmin kasvislisuke ja kaksi lisukevaihtoehtoa (peruna/riisi/pasta) sekä neljä eri salaattivaihtoehtoa. Lapsille on sesonkiaikana tarjolla oma lounasvaihtoehto (mm. nakkeja/ lihapullia / nugetteja). Lasten annoksiin kuuluu myös jälkiruokana jäätelöpuikko. Virvoitusjuomat ja alkoholituotteet asiakas voi ostaa kassalta.

Herkullista kotiruokalounasta tarjoava ainutlaatuinen ravintola OnnenKivi on palvellut asiakkaita Tavarapuodin yhteydessä jo vuodesta 1997 saakka. A-oikeuksin varustetun ravintolan kahdessa kerroksessa on 500 asiakaspaikkaa ja kesäisin käytössä on terassi.

Kuluneiden kahden vuosikymmenien aikana ravintolan ilmettä on uusittu useampaankin kertaan. Alkuperäinen henki ja tyyli on silti aistittavissa ravintolan paksuissa kiviseinissä ja sisutuksessa.

Tarjolla on päivittäin kotiruokatyyppinen lounas, jonka tekemisessä suositaan kotimaisia toimittajia ja lähiruokaa. OnnenKivessä, kuten muissakin Kyläkaupan ravintoloissa käytetään aina vain kotimaista lihaa. Lounaalla on tarjolla aina myös kasvisvaihtoehto ja lisäksi viikoittain saadaan maistella myös makuja eri puolilta maailmaa.

Pala tuurilaista historiaa

Ravintola OnnenKiven tarina liittyy tiiviisti Tuurin kylän historiaan. Tuurilaisella ammattitaidolla paikallisesta peruskalliosta louhittu komea kivinavetta seisoi Tuurin kylänraitilla, päätien vieressä, vuodesta 1908 asti. Vuonna 1995 kattorakenteiltaan jo siinä vaiheessa ränsistynyt ja käyttämätön kivirakennus siirtyi Kyläkaupan omistukseen.

Navetan kivet siirrettiin Kyläkaupan julkisivun kupeeseen ja niiden suojiin rakennettiin varmasti yksi Suomen ainutlaatuisimmista ravintoloista. Kyläkauppa alkoi muotoutua matkailunähtävyydeksi – punaisen aaltopellin aikakausi rakentamisessa päättyi OnnenKiven myötä.

Virallisia avajaisia juhlittiin 4.4.1997. Silloin, kuten vielä tänäkin päivänä, OnnenKiven tärkein tehtävä oli palvella asiakasvirtoja koko perheen ruokapaikkana. Sen tunnusmerkkeinä ovat jo yli kaksikymmentä vuotta olleet hyvät ruuat, runsaat annokset ja ystävällinen henkilökunta. Periaatteena on, että kenenkään ei tarvitse lähteä pöydästä nälkäisenä.

Alusta asti ravintolan yläkerran parketilla on tanssittu viikoittain päivätansseja. Ravintolan toinen kerros on myös suosittu perhejuhlien järjestämispaikka.

Syntymäpäivälounas

Kyläkauppa onnittelee syntymäpäiväsankareita tarjoamalla kaikille päivänsankareille lounaan syntymäpäivänä Ravintola OnnenKivessä. Syntymäpäivälounaslahjakortin saa Kyläkaupan Infosta näyttämällä henkilötodistuksen. Syntymäpäivälahjakortin voi käyttää myös Miljoona Rock ravintolan annosten yhteydessä. Lahjakortin arvo on 11,90 € (2024). Jos syntymäpäivä sattuu pyhäpäivälle, niin ettei kauppa ole auki, saa lounaslahjakortin edellisenä päivänä.

 

Lounaslista

6.-12.5.2024
Maanantai 6.5.talon jauhemaksapihvit (L, G)
kermainen sipulikastike (L, G)
kasvis-kanakiusaus (L, G)
kukkakaalikeitto (L, G)
Tiistai 7.5.jauhelihalasagne (L)
itämainen kanapata (M, G)
pinaattikeitto (L, G)
Keskiviikko 8.5.kaalilaatikko (L, G)
curry-kanakastike (L, G)
kahden kalan keitto (L, G)
Torstai 9.5.wieninleike (L)
bearnaisekastike (L, G)
kalakiusaus (L, G)
samettinen bataattikeitto (L, G)
Perjantai 10.5.lihamureke (L, G)
ruskea sipulikastike (L, G)
appelsiini-sitruunakala (L)
maa-artisokkakeitto (L, G)
Lauantai 11.5.kinkkukiusaus (L, G)
hunaja-valkosipulimarinoitua kanaa (M, G)
yrttikastike (L, G)
lihakeitto (M, g)
Sunnuntai 12.5.äitienpäivälounas
13.-19.5.2024
Maanantai 13.5.uunikala (L)
juustokuorrutettu lihamureke (L, G)
ruskea kastike (L, G)
kasvissosekeitto (L, G)
Tiistai 14.5lindströminpihvit (G)
ruskea sipulikastike (L, G)
BBQ kana-kasvispata (M, G)
tomaattikeitto (L, G)
Keskiviikko 15.5.sinappinen possupata (L, G)
jokamiehen kala (L, G)
sitruuna-tillikastike (L, G)
kanakeitto (L, G)
Torstai 16.5.kasvis-kanawok (M, G)
lihamakaronilaatikko (L)
punainen kalakeitto (M, G)
Perjantai 17.5.uunimakkaraa (L, G)
ruskea kastike (L, G)
pinaattinen kalavuoka (L, G)
porkkanakeitto (L, G)
Lauantai 18.5.metsänvartijan nautakäristys (M, G)
kalaa bordelaiseen tapaan (L, G)
juustoinen parsakeitto (L, G)
Sunnuntai 19.5.leivitetty porsaanleike (L)
kermainen pippurikastike (L, G)
marinoitua kananreisileikettä (M, G)
valkosipulikeitto


Joka päivä tarjolla myös kasvislounasvaihtoehto.

Aikuiset 11,90 €, lapset 8-12 vuotta 7,90 €, 3-7 vuotta 5,90 € ja alle 3-vuotiaat ilmaiseksi ruokailevan aikuisen seurassa.
(sis. noutopöydästä salaatit, keitto, lämmin ruoka, leivät, levite, ruokajuomat ja jälkiruokakahvi)
Keitto 7,90 €
Salaatti 7,90 €
Keitto + salaatti 8,90 €
(sis. noutopöydästä salaatit, leivät, levite, ruokajuomat ja jälkiruokakahvi)


Pidätämme kaikki oikeudet mahdollisiin muutoksiin.

Suurten ryhmien (yli 30 henkilöä) kannattaa ilmoittaa tulosta etukäteen, jotta voimme taata sujuvan ruokailun. Ota yhteyttä myyntipalveluun, p. 010 770 7013.

Aukioloajat

maanantai10:30 – 16:00
tiistai10:30 – 16:00
keskiviikko10:30 – 16:00
torstai10:30 – 16:00
perjantai10:30 – 16:00
lauantai10:30 – 17:00
sunnuntai10:30 – 16:00